OHJEIDEN TULOSTAMINENLueskelin eilen uutta Kotivinkkiä ja lehdessä oli íhanan paistettavan juustokakun ohje. Muistin että hyvä ystäväni Tiina tekee melkein samanlaista juustokakkua, joka on aivan ihanaa. Niinpä keskusteltuani ystäväni kanssa päädyin kaupan kautta kotiin ja leipomaan. Nyt on juustokakkutarpeet taas tyydytetty ihanalla kakulla. Oli niin hyvää, Kiitos Tiina. :)
Muuttelin hieman ohjetta oman fiiliksen mukaan. Alkuperäinen juustokakun ohje löytyy s-marketin keittokirjasesta, muutaman vuoden takaa.

Juustokakku 28 cm vuokaan
pohja:
300g diggestivejä
125 g sulatettua margariinia
3/4 tl jauhettua inkivääriä
3/ 4 tl kanelia
juustotäyte:
600g maustamatonta kevyt tuorejuustoa (esim pirkka)
2 prk kevyt crème fraichea esim 15 % yht 400g
5 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 maustemitta suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
Päälle tuoreita marjoja tai tarjoile esim mansikka-, vadelma-, omena- lakka- tai puolukkahillon kanssa
Laita keksit kaksinkertaiseen muovipussiin. Murskaa keksit lihanuijalla hienoksi. Mausta kanelilla, vaniljaoskerilla ja inkiväärillä. Sulata rasva ja sekoita keksimurujen joukkoon. Laita leivinpaperi irtopohajvuoan pohjalle. Painele keksimuruseos tasaisesti esim lusikan kuperalla puolella vuoan pohjalle ja noin 3 cm reunoille.
Vatkaa tuorejuustot ja crème fraichet sähkövatkaimella sekaisin. Lisää munat yksitellen ja vatkaa hetki jokaisen munan lisäämisen välissä vatkaimella. Lisää sokeri, vaniljaoskeri ja suola. Laita pala voi- tai leivinpaperia raastimen päälle ja raasta sitruunasta keltainen kuoriosa. Purista mehu. Lisää taikinaan ja vatkaa sekaisin. Kaada taikina vuokaan ja paista kiertoilmauunissa 150 asteessa alimmalla tasolla noin 30 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin keltaruskean värin ja hyytynyt. Täyte on hyytynyt kun täyte tutisee hieman mutta ei enää hölly. Pinta kohoaa uunissa jonkinverran mutta laskee kun kakku jäähtyy. Jäähdytä hyvin viileässä. Ripottele pinnalle marjoja ja tarjoile.en
Huom! Olen saanut palautetta, että kakku vaatii pidemmän paistoajan! Paistoin itse kakun kiertoilmauunissa ja omassa uunissani riittä se puoli tuntia, mutta siis kuulemani mukaan 175 astetta ja noin 45-50 minuuttia on aika hyvä aika tavallisella unilla paistettuna. Paista pidempään jos kakku ei näytä hyytyneeltä. :)

Juustokakkufanina tein jälleen yhden version juustokakusta. Tämä ohje on alunperin kai Fazerin suklaajuustokakku jota muuttelin hieman. Pätkis antoi kakulle kivan lisäpiristyksen. Pohjana käytin tavallisia Diggestivejä koska Dominoja ei ollut.

Pätkis suklaatuorejuustokakku
pohja:
noin 200g diggestivejä (alkuperäisessä ohjeessa 1 pkt 175g Dominoja)
noin 50-75g sulatettua margariinia
Täyte:
2oog maitosuklaata (käytin vaaleaa Blockia)
5 pätkistä
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
2 munankeltuaista
2 munanvalkuaista + 1 rkl sokeria
2 1/2 dl flora vispiä
5 liivatetta + 2 rkl kiehuvan kuumaa vettä
Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Hienonna keksit. Sulata margariini ja sekoita joukkoon keksimurut. Painene seos vuoan pohjalle. LAita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa sulaksi. Raasta pätkikset muruksi. Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. VAtkaa kermavaahto vaahdoksi. Sekoita tuorejuustoon sulatettu suklaa, pätkismurut, vaniljasokeri ja keltuaiset. Sulata liivatteet kiehuvan kuuman veteen. Valuta ohkaisena nauhana tuorejuusto suklaaseokseen koko ajan sekoittaen. Lisää kermavaahto ja valkuaisvaahto. Kaada täyte vuokaan ja peitä vuoka alumiinifoliolla. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Irrota kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla.
Eräs lukijoista kyseli valkosuklaa -tuorejuustokakun ohjetta. Minulla ei sellaista ollut, joten kehittelin sitten tällaisen kakun sunnuntai kahvin kaveriksi. Olisin käyttänyt tähän mustikkaa, mutta kun sitä ei tänä vuonna ole saatavilla, käytin vadelmia. Tarkoituksena oli sekoittaa marjat tuohon täytteeseen, mutta jätin ne lopulta kuitenkin koristeeksi. Mieheni tädin vinkistä, valutin hieman suklaata keksimuruseoksen päälle, jolloin pohja pysyy paremmin kasassa. Ja niinhän se tekeekin. Lisäksi valkosuklaa tulee kivasti esiin yllärinä pohjan ja täytteen välistä. =) Hieman kirpakka vadelmakastike sopii kakun kanssa kuin piste i:n päälle. Mustikoista tehty kastike (tai paksu mustikkakeitto) voisi olla myös ihananaa. =)
Valkosuklaa tuorejuustokakku (26cm vuokaan)
pohja:
n 200g keksejä (käytin Diggestivejä)
noin 50g sulatettua rasvaa
50g sulatettua valkosuklaata
Täyte:
2oog valkosuklaata (käytin Fazerin Blockia)
200g maustamatonta tuorejuustoa
2 munaa
2 ½ dl flora vispiä
8 liivatelehteä
½ dl vettä + 1-2 tl sitruunamehua
1 1/4 dl sokeria (1/2 dl + 3/4 dl)
1 1/2 tl vaniljasokeria
Koristeluun: vadelmia (pakaste tai tuore), mintun tai sitruunamelissan lehtiä, tomusokeria
Murskaa keksit hienoksi muruksi. Lisää sulatettu rasva ja sekoita tasaiseksi. Vuoraa 26cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja taputtele keksimuruseos tasaisesti pohjalle. Nosta viileään.
Laita liivatteet runsaaseen kylmään veteen likoamaan. Erota valkuaiset ja keltuaiset toisistaan. Vatkaa valkuainen ja ½ dl sokeria kovaksi vaahdoksi. Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi (välissä ei tarvitse pestä vatkaimia). Sulata kaikki suklaa (250g) mikrossa tai vesihauteessa sulaksi.
Valuta noin 50g (noin 4 rkl) sulatettua suklaata ohkaiseksi kerrokseksi keksimuruseoksen päälle. Levitä suklaata varovaisesti lusikan kuperalla puolella jos tarvitsee. Lisää sitruunamehu veteen. Kuumenna vesitilkka kiehuvan kuumaksi. Sulata liivatteet veteen. Pane tuorejuusto isoon kulhoon. Sekoita sulatettu suklaa, keltuaiset, sokeri ja vaniljasokeri joukkoon. Lisää lopuksi liivatevesi ohkaisena nauhana koko ajan sekoittaen. Lisää vielä kermavaahto ja lopuksi valkuaisvaahto. Kaada seos mahdollisimman nopeasti vuokaan, sillä seos alkaa aika nopeasti hyytyä. Tasoita pinta ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
Pyöräytä terävällä veitsellä reunan ympäri. Irrota kakku varovasti vuoasta ja valuta tarjoilulautaselle leivinpaperin avulla. Koristele vadelmilla. Ripottele pinnalle siivilän läpi tomusokeria (tomusokeri sulaa ja kakun päälle tulee kiiltävä pinta) ja muutama mintun tai sitruunamelissanlehti. Huom! Jos käytät pakastevadelmia, koristele kakku juuri ennen tarjoilua. tarjoile vadelmakastikkeen kanssa.
Vadelmakastike: 200g pakastevadelmia, ½ dl tomusokeria, loraus vaahterasiirappia ja 1 tl sitruunamehua
Laita kaikki ainekset tehosekoittajaan ja soseuta tasaiseksi. Tarkista maku ja lisää sokeria halutessasi. Kastike on alkuun paksua, sulaessaan muuttuu juoksevammaksi.

Piti tehdä äidilleni perinteinen mansikkakakku, mutta kaapissa ei ollutkaan kaikkia aineksia joten tein sitten juustokakun. Kakku oli kaikkien vieraiden mielestä todella hyvää, joten tässä ohje myös teille kokeiltavaksi. =)

Marjainen tuorejuustokakku (18 cm vuokaan)
pohja:
125g kaurakeksejä
3 rkl voita tai margariinia (käytin Beceliä)
täyte:
200g kunigatartuorejuustoa
3/4dl sokeria
n 20 keksikokoista mansikkaa
2 dl mustikoita
2 rkl vadelma marmelaadia
2 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1/2 limen mehu
3 tl liivatejauhetta tai 6 liivatelehteä
3 rkl vettä
Koristeluun:
Mansikoita ja mustikoita (vadelmia)
Murskaa keksit hienoksi muruksi ja lisää sulatettu rasva ja nypi tasaiseksi. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja painen keksiseos pohjalle tasaisesti. Pane viileään. Laita 3 rkl kylmää vettä laakeaan kulhoon. Ripottele liivatejauhe tasaisesti pinnalle. Anna seisoa n 5 minuuttia. (huom! Tärkeää että liivatejauhe ripotellaan pinnalle eikä sekoiteta veteen). Jos käytät liivatelehtiä laita lehdet likoomaan kylmään veteen.
Soseuta mansikat ja sokeri. Lisää vadelmamarmelaadi ja sekoita. Vatkaa marjasose tuorejuuston joukkoon. Vatkaa vaniljakastike kuohkeaksi vaahdoksi. Laita kattilan pohjalle noin 2-3 cm vettä. Kuumenna melkein kiehuvaksi. Ota liedeltä ja laske liivatekulho vesihauteeseen. Sekoita varovasti kunnes liivate on sulanut kokonaan ja seos muuttuu kirkkaaksi. Lisää liivatteeseen limen mehu ja kaada ohkaisena nauhana tuorejuusto-marjaseokseen koko ajan sekoittaen. Jos käytät liivatelehtiä, kuumenna 3 rkl vettä kiehuvan kuumaksi ja liota lehdet siihen, lisää limen mehu ja sekoita tuorejuustoseokseen. Yhdistä tuorejuustoseos ja vaniljavaahto. Lisää mustikat ja sekoita. Kumoa täyte keksimurupohjan päälle ja tasoita pinta. Anna kakun hyytyä vähintään 4 tuntia. Pyöräytä veitsellä reunan ympäri ja irrota reunat varovaisesti. Koristele kakku tuoreilla marjoilla.
Koska pidän kovasti juustokakuista, tein tänään taas tällaisen muunnoksen siitä. Täytteessä maistuu appelsiini ja persikka. Koristeena reilusti hedelmiä. Raikas ja kevyehkön oloinen kakku.

Ainekset 24cm irtoreunavuokaan
15 diggestivekeksiä
2 rkl aprikoosihilloa
75g voita
1/2 tl jauhettua kanelia
hyppysellinen jauhettua (tai vastaraastettua)muskottipähkinää
Täyte:
1 dl appelsiinimehua
1 rkl sitruunamehua
7 liivatelehteä (tai 1 1/2 rkl liivatejauhetta)
200g maustamatonta tuorejuustoa (ihan mikä vaan tuorejuusto käy, käytin hovin 2%)
2 dl kuohukermaa
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
2 prk persikan puolikkaita (2 x 425g)
1 appelsiini
Koristeluun:
1 dl persikan säilykemehua
1/2 dl hyytelösokeria
1 prk ananasrenkaita
viinirypäleitä
appelsiinia
persikanpuolikkaita
2 kiiwiä
1 dl kuohukermaa
Laita liivatteet likoomaan kylmään veteen. Murskaa keksit hienoksi. Lisää joukkoon mausteet ja sulatettu voi. Sekoita ja taputtele muruseos tasaiseksi leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Nosta viileään.
Kuumenna appelsiinituoremehu kuumaksi ja sulata siihen liotetut liivatteet. Pese appelsiini huolellisesti juoksevan veden alla. Raasta appelsiinin kuori ja purista puolikkaasta appelsiinista mehu(käytä loput koristeluun) Valuta persikat. Ota talteen 1 dl persikoiden säilykemehua kakun koristelua varten. Leikkaa 2 persikkaa viipaleiksi ja laita viipaleet kiertämään kakkuvuoan sisäreunaa pitkin. Nosta 2 persikanpuolikasta sivuun koristelua varten ja murskaa loput soseeksi. Sekoita appelsiini-liivatemehu, appelsiinikuoriraaste, puristettu appelsiinimehu, sitruunamehu ja persikkasose.
Erota keltuainen ja valkuainen. Vatkaa keltuaiset sokerin kanssa paksuksi vaahdoksi. Lisää tuorejuusto vatkaten mukaan. Hämmennä hedelmä mehuseos joukkoon.
Vatkaa valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi. Vatkaa myös kuohukerma vaahoksi. Lisää nopeasti ensin kermavaahto ja sitten valkuaisvaahto hyytyvään juusto-mehuseokseen. Kaada täyte vuokaan ja nosta viileään hyytymään vähintään 4 tunniksi.
Koristele kakun pinta hedelmäviipaleilla. Kiehauta persikkasäilykemehu ja lisää siihen hyytelösokeri koko ajan sekoittaen. Kun liemi kiehahtaa uudelleen nosta liedeltä ja anna jäähtyä noin 2 minuuttia. Kaada kiille ohkaisena nauhana hedelmien päälle. Pursota kermavaahtoa reunan ympäri.
Kuvan kakusta puuttuu kiille, koska kiireessä en ehtinyt sitä laittaa. Ja on näköjään muutama viinirypälekkin karannut omille teille, ennen kuin kakku ehti kahvipöytään... ;O)
Ostin Philadelphian light tuorejuustoa (rasvaa 5%) ja piti heti kokeilla sopiiko se juustokakkuun, sillä rakastan niitä! Tein Amerikkalaisen juustokakun koska se valmistuu aika nopeasti ja helposti, eikä vaadi pitkiä hyytymisaikoja. Kakusta tuli hyvää, ainakin omasta mielestäni. Ohjeen muutin alkuperäistä ohjetta huomattavasti kevyemmäksi, sekä pohjan kuin täytteenkin osalta. Toki tavallisella tuorejuustolla ja sokerilla tehtynä, kakun maku on täyteläisempi, mutta ei tämä light versiokaan hullumpi ole. Pohja on myös tavallista kevyempi. Tämä juustokakku sopii näin paremmin myös laihduttajillekkin. Kakku paistetaan uunissa, joten valmistamiseen ei käytetä liivatetta. =)

Pohja 26 cm vuokaan:
10 diggestive keksiä (tai n 18 diggestiveä jos et laita Marie keksejä mukaan)
15 Marie keksiä
3 rkl maitorahkaa
2 rkl margariinia
1/4 tl jauhettua inkivääriä, kanelia tai korianteria
2 rkl Hermesetas makeutusainetta (tai 2 rkl tavallista sokeria)
Täyte:
500g maustamatonta Philadelphia light tuorejuustoa (5%)
2 1/2 dl Hermesetas makeutusainetta (tai 2 1/2 dl tavallista sokeria)
1 tl vaniljasokeria
1/2 sitruunan puristettu mehu ja raastettu kuori
4 munaa
Koristeluun: Vadelmia, mustikoita ja sitruunamelissan lehtiä (tai hedelmiä: esim appelsiinia tai mangoa, viinirypäleitä, limeä, sitruunaa kuten tässä kakussa käytin)
Murenna keksit. Mausta sokerilla ja inkiväärillä. Lisää rahka, sulata rasva ja lisää murujen joukkoon. Nypi tasaiseksi taikinaksi. Painele seos irtoreunaiseen vuokaan, jonka pohjalle on laitettu leivinpaperi. Seos ei saa nousta reunoille.
Sekoita tuorejuustoon makeutusaine, vaniljasokeri sekä sitruunan mehu ja kuoriraaste. Sekoita joukkoon munat yksitellen. Kaada juustotäyte vuokaan, keksipohjan päälle ja paista kakkua 175 asteisessa uunissa keskitasolla noin 30-35 minuuttia. Pyöräytä veitsellä vuoan ympäri, reunan ja kakun välistä. Irrota vuoan reunat varovaisesti ja laita kakku viileään jäähtymään. Koristele jäähtynyt kakku marjoilla tai hedelmillä ja tarjoa.

Vinkki! Kokeile valmistaa täyte myös maustetuilla tuorejuustoilla.
Tämä on mielestäni ehkä maailman paras juustokakku. Erittäin helppo ja niin taivaallisen hyvää!!! Ohjeen olen saanut muutama vuosi sitten ystävältäni, kiitokset siis hänelle! =)

Ainekset noin 24 cm irtopohjavuokaan:
pohja:
200g digestivekeksejä
75g voita tai margariinia
Täyte:
4 liivatelehteä
200g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl kiehuvaa vettä
1-1 1/2dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
2 1/2 rkl sitruunamehua
2-3 dl kuohukermaa
kuorrute:
2dl mangososetta (esim piltti tms)
2 liivatetta
2 rkl vettä
Murenna keksit muruiksi ja nypi rasva joukkoon. Sekoita tasaiseksi massaksi. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja taputtele keksimuruseos tasaisesti pohjalle. (kuvan kakusta unohdin leivinpaperin, kun on hieman laho tuo pääkoppa, joten vuoan pohja jäi kakun alle... =/ )
Liota liivatteita kylmässä vedessä n 5 minuuttia. Sekoita sokerit ja sitruunamehu tuorejuustoon. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Sulata liivate kiehuvaan vesitilkkaan. Lisää liivate ohkaisena nauhana tuorejuuston joukkoon, koko ajan sekoittaen. Lisää kermavaahto mukaan varovasti käännellen tasaiseksi seokseksi. Kaada täyte nopeasti pohjan päälle. Tasoita pintaa tarvittaessa. Nosta jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.
Laita liivate kylmään veteen 5 minuutiksi. kuumenna 2 rkl vettä kiehuvaksi. Sulata liivatteet veteen ja lisää mangosose, sekoita tasaiseksi. Kaada kakun päälle ja nosta kylmään hyytymään puoleksi tunniksi.
Pyöräytä varovasti veitsellä kakun ympäri että reuna irtoaa ja irrota vuoka.
Koristele kakku esim kermavaahdolla, sitruunaviipaleilla ja sitruunamelissan lehdillä.

Vinkki! Kokeile myös kuorruttaa kakku vadelmasoseella tai tarjoa kakkua vadelmakastikkeen kanssa.
Tässä kakku hieman erilailla koristeltuna.


Tiramisu
POHJA:
4 MUNAA
1/2 DL SOKERIA
1 DL PERUNAJAUHOJA
1/2 DL TUMMAA KAAKAOJAUHETTA
2 TL LEIVINJAUHETTA
SOKEROITUA MAITOKAHVIA KOSTUTUKSEEN
TÄYTE:
200G MAUSTAMATON TUOREJUUSTO
(ESIM. MASCARPONE, PIRKKA TAI HOVI)
1/2 DL SOKERIA
2 MUNAA
2DL KUOHUKERMAA (ESIM CREME VISPI)
4 LIIVATELEHTEÄ
N. 1/2 DL AMARETTOA
2RKL TAVALLISTA KAAKAOJAUHETTA
TUMMAA KAAKAOJAUHETTA KORISTEEKSi
KAKKUPOHJAN VALMISTUS:
1) Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi
2) lisää kuivat aineet
3) paista 225 c uunissa n.7min
4) Kumoa kakkupohja leivinpaperille ja anna jäähtyä.
5) leikkaa valkoisesta voipaperista irtopohjavuoan pohjan kokoinen pala ja laita vuoan pohjalle.
6) Leikkaa kakkupohjasta samankokoinen pala ja laita vuokaan alimmaiseksi.
7) Kostuta kakkupohjaa sokeroidulla maitokahvilla.
TÄYTTEEN VALMISTUS:
1) Laita liivate kylmään veteen
2) Vatkaa kermavaahtokovaksi vaahdoksi
3) Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi
4) vatkaa keltuainen ja sokeri vaahdoksi
5) lisää tuorejuusto keltuais-sokerivaahtoon
6) sulata likööriin liivate ja lisää seokseen
7) lisää kerma- ja valkuaisvaahto.
8) lisää hieman tavallista kaakaojauhetta täytteeseen
antamaan hieman makua ja väriä
9) kaada täyte kakkupohjan päälle vuokaan
ja laita kylmään hyytymään n. 4 tunniksi tai yön yli.
pyöräytä veitsellä reunan ympäri
koristele tummalla kaakaojauheella siivilän läpi
niin että pinta peittyy kokonaan ja
Irrota vuoka.
Aivan taivaallista, mä jäin tähän "koukkuun"!
Tämän ohjeen ja monta muuta kokeilemisen arvoista sain täältä: