Helppoja ja hyviä ruokaohjeita kaikille kokkauksesta kiinnostuneille. Blogi on tällä hetkellä tauolla, mutta käytän blogia omana keittokirjanani. Ohjeita olen haalinut kasaan sieltä täältä, keittokirjoista, lehdistä, netistä, tutuilta, millon mistäkin. Kehittelen ohjeita paljon myös itse. Kokkailen kaikenlaista ihan harrastusmielessä ja kokeilen mielelläni uusia ohjeita. Ruokakuvaus on toinen intohimoni. Kuvani ja ohjeeni ovat käytettävissäsi, muistathan kuitenkin mainita mistä olet ne löytänyt. Kokkailun ja herkuttelun iloja! =)
OHJEIDEN TULOSTAMINEN
S-postia minulle?

Näitä linkkejä käytän usein
kun etsin uusia ruokaohjeita

Laaja reseptihakemisto
erillaisille muffineille:


Hyvät nettisivut
yrteistä ja niiden käytöstä:

Laihduttajille kaloritaulukoita:
lihat, broileri, kala ja äyriäiset
juomat, makeiset, sokerit, hillot

Kakkujen koristeluideoita:
Suomalaisia kakkutarvike nettikauppoja:
- Ilokseni pääsin testailemaan heidän tuotteita ja blogistani löydät kokemuksiani ja ohjeistusta tuotteiden käytöstä.
Muita kakkuideoita:
-tilaa haluamasi kuva kakkusi päälle
Camillan Kranssikakkuja (krokaanikakku)

Kakkublogeja:
Merjan leivonta (ja askartelu)
Lisää kakkusivuja:

Ruoka- ja leivontablogeja:
Linkitän myöhemmin lisää...

Huom! ,Jos haluat blogisi tälle listalle, laita kommenttia johonkin kohtaan, käyn katsomassa sivusi ja lisäilen sen heti kun ehdin! =)

Kuulin tänään että Ruokalan sivuilla oli ollut jokunen päivä sitten muffinssi resepti kilpailu! Siellä oli saanut kunniamaininnan muffinssi-ohje joka sattuu oleman MINUN keksimä ohje. Ja Joku on kopsannut ohjeeni ja mennyt kilpailemaan mun ohjeella pitäen sitä omanaan! Kyllä tuli kuulkaas hieman paha mieli! :(((
Tässä linkki, voitte käydä itse katsomassa ja vertailemassa!
http://www.ruokala.tv/Public/Kilpailut/vastaus
Tässä minun ohjeeni jonka julkaisin jo viime vuoden kesäkuussa.
Suolapähkinä-nougat-suklaamuffinit, noin 14 kpl
3 munaa
1 1/2 dl sokeria
150g voita tai margariinia
4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl levinjauhetta
1 1/2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 1/2 pkt maraboun dubbelnougatia (85g/kpl)
2-3 riviä tummaa suklaata levystä
2 dl suolapähkinöitä
0,75 dl maitoa
Pilko tumma suklaa ja nougaa pieniksi paloiksi. Sekoita kulhossa suolapähkinöiden kanssa. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jäähtynyt sulatettu rasva. Sekoita varovasti lusikalla. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe. Lisää taikinaan, yhdessä maidon ja pähkinäsuklaaseoksen kanssa. Kääntele sekaisin isolla metallilusikalla. Lusikoi taikina muffinivuokiin ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. Anna muffinien jäähtyä, kuorruta sulatetulla suklaalla ja ripottele suolapähkinöitä päälle. Nosta viileään kovettumaan.
Hyvät lukijat: Omat ohjeeni ovat kaikkien vapaassa käytössä, mutta tällaisesta omaan nimeen kopsailusta tulee aika paha mieli. Jos lainailette ohjeitani, olisi asiallaista myös mainita mistä ohje on lainattu!!!
Tämä ei ole edes ensimmäinen kerta. Aikaisemmin oli eräälle toiselle laajalle reseptisivustolle kopsattu toinen ohjeeni, oman kuvani kanssa ja mainintaa alkuperästä ei tietysti ollut lainkaan, vaan kunnian keräsi tämä kopsaaja! =(
|
|
Ota Marie yhteyttä sinne Ruokalaan ja laita sivujesi osoite, niin saavat ohjeen alkuperän selville. Voin kuvitella miten pahalta tuntuu tuollainen, vaikka asia ei sinänsä ole iso mutta kuitenkin. Nyt selvität asian sinne, sinun itsesi kuuluu saada kunnia näistä ohjeistasi eikä kenenkään huijarin!
Ota yhteyttä Ruokalaan.
tsemppiä sulle Marie!
Toivottavasti sinä saat sinulle kuuluvan kunnian ihanasta ohjeesta!!!!=)
Kaipa sekin työstä käy, jos kopsailee toisten ideoita :(
Olen huomannut, että ruokalan kilpailuissa on pari kertaa voittanut sellaiset reseptit, jotka ovat lehdistä tms. kopsattu. Olen huomannut ne siitä, kun olen itse niitä testannut ennenkuin ovat ruokalassa "voittaneet"... Jos ei osaa omia ohjeita keksiä, niin olisi sitten lähettämättä!
En halua olla kantelija, mutta...tiedän tuon henkilön. Hän kilpailee ahkerasti www.arvontasivut.comissa, ja on kunnostautunut saamaan voittoja roppakaupalla kuukausittain. Kyseisellä sivulla hänet tunnetaankin.
Todella röyhkeää toimintaa! Siellä palstalla hän kehuskelee voitoillaan, jotka saa kopioimalla!!!!!
Olen kokeillut monesti loistavia ohjeitasi, joitakin laittanut myös nettiin ja toivon mukaan olen aina muistanut mainita ohjeen alkuperän.
Toisaalta..nää reseptit on aika samanlaisia kaikki. Tuolta Dagensmuffinin sivuiltakin löytyy aika samanlaisia muffineita kuin nuo sinun. Mistä sen sitten tietää onku joku keksinyt laittaa ketsuppia ranskalaisiin ennen itseään?
Jaa tosiaan, vähän katkeraa tilitystä, tosiaan kun multakin niitä ideoita on viety. Tai ehkä ne tosiaan oli vain samanaikaisia oivalluksia.. ;)
Mutta se että kopioi häikäilemättömästi suoraan sana sanalta ja sitten osallistuu omissa nimissä julkiseen kilpailuun, jonka voittaja pääsee vielä telkkuun, tekstitv sivuille yms. niin kyllä ottaa pannuun, ainakin mua!
Siinä olet oikeassa että usein löytyy samantapaisia ohjeita montakin kappaletta, jotka ovat melkein identtisiä ainesluetteloltaan, mutta tuskinpa sentään koko ohjetta sanantarkasti!
Piu: no ohhoh! en ees uskalla mennä katsomaan, on kyllä röyhkeä henkilö, ei voi muuta sanoa. Tuskinpa on omilla ohjeillaan noitakin voittanut!!! =(
Mutta minä kun olen niin sinisilmäinen niin ajattelin vaan että kai se on joku sovittu juttu kun ohjeen perässä oli jonkun toisen nimi... huh...
Hyvä että laitoit palautetta Ruokalaan, toivottavasti ne piakkoin tekee jotain asialle, ei se kuulu näin mennä. =(
Hyvä että otit yhteyttä!
Tulee vaan mieleen, että kuinkahan monta ohjetta muidenkin sivuilta on kopsattu ties minne?
"Olemme aina pahoillamme kun näin käy. Meille tulee kuitenkin satoja kilpailuvastauksia, emmekä ehdi tarkistamaan kaikkien alkuperää, jos ne eivät ole meille itsellemme sattuneet silmään aiemmin.
Harmillisia tapauksia, joiden suhteen toivomme moraalia lähettäjiltä."
Eihän tämä iso asia sinänsä ole, mutta röyhkeää ja mielen pahoittavaa. Olisi nyt edes kysynyt ensin että voiko osallistua tällä ohjeella.
Näyttää siltä että kyseinen henkilö ei omaa minkäänlaista omatuntoa tai käytöstapoja. =(
Kyllä saisi hävetä.
Tosiaan,pistää kyllä miettimään kuinka paljon tätä oikeasti harrastetaan...
Pahaa mieltäsi en voi poistaa, mutta myötätuntoisen halauksen lähetän kuitenkin...
Koska varmasti liikkuu täällä kun on reseptinkin kopsannut.
Kannattaa käydä sielläkin lukemassa jo asia kiinnostaa laajemmin. Katsotaan puolustautuuko ko. hlö jotenkin:)
"Reseptien kopiointia tapahtuu koko ajan ja siitä on foorumilla turha syyttää yhtä henkilöä. "
Että näin. Aiheesta ei siis saanut edes puhua.
Kun miettii miten paljon reseptejä ja niiden kehittelijöitä on olemassa, löytyy varmasti aina niitä, jotka toisistaan tietämättä ovat "keksineet" samantapaisen reseptin.
Ja ainesuhteita ei tietyissä leivonnaisissa voi hirveästi muuttaakaan tai eivät onnistu.
Mutta tämä mitä täällä nyt keskustellaan on aivan selvästi kopsattu.
Siellähän se lukee Ruokalan sivulla Marien antamassa linkissä "voittajareseptin" alla:
Resepti: Etunimi Sukunimi, Varkaus
Tää nauroi ääneen...
Toivotaan ettei tämä kyseinen henkilö enää tee vastaavia temppuja.
Ruokalakaan ei aijo ilmeiseti tehdä asialle mitään! =(((
Pyysin että olisivat eds lisänneet ohjeen alkuperän ohjeeseen , mutta ei niin ei. MInkäs teet! =/
Säälittäviä koko Se kyseinen perhe. En haluaisi olla heidän housuissa tämän jälkeen. Kyllä jutut leviää siellä Kiuruvedelläkin kun paljastuu että koko perhe on huijareita! =)
Kyllä minäkin omat erikoisuuteni tunnistan ja oman kirjoitustyylini, kas kun ei tuo tullut tuolle tyypille mieleen. Mitähän mahtoi saada palkinnoksi?
Ehkäpä esimerkinkaltaiset plagioijat miettivät ainakin kerran, ennekuin varastavat taas jostain ohjeen omiin nimiinsä!
(Kevät tulee kovaa kyytiä ja me etsimme Ruokalassa kevään parasta raparperi reseptiä. Raparperi on monipuolinen raaka-aine, mitä sinä tekisit siitä? HUOM! Lähetäthän ikioman reseptisi!)" Tuo oli uuden kilpailun kohdassa
Aikaisemmin oli joku kommentoinut, että Ruokalan (ja vastaavien) tulisi tarkistaa vaikkaa googlettamalla reseptin alkuperä...se vain näin blogiaikaan on vaikeaa. Olisithan voinut julkaista reseptin sivullasi ja sitten osallistua sillä kilpailuun. Ja kukaan ei tiedä kuka nimimerkin takana oikeasti on... Törkeää on kuitenkin kyseisen henkilön käytös! Toivottavasti saavat asiaan jotain järkevää tolkkua. Ja toivottavasti mielipahasi helpottaa...
Kuten tässä on jo tullut moneen kertaan puheeksi, ohjeitahan on monia samantapaisia mutta tuskin kahta täysin identtistä sana sanalta! :)
Positiivista tässä on se että ohjeeni tosiaan pärjäsi kilpialussa niin hienosti! :)
Niin ja kyllä mä esiinnyn jokapaikassa ihan omalla nimelläni, Marie on siis oikea nimeni! =)
http://www.dagensmuffin.se/fi/show.pl?id=584
Positiivista tässä asiassa on se että ainakin asiasta puhutaan nyt paljon, sillä tämä on ollut pitkään jo pieni ongelma täällä nettimaailmassa, nettietiketti ja käytöstavat ovat monella hieman hukassa!
Toivotaan että tästä jupakasta seuraa paljon positiivisiakin asioita. =)
Eli jos Marie jostain ohjeesta muutat pari kolme kohtaa, pitäisikö sun silti laittaa lähde, mistä olet sen muuttanut vai esitätkö sen muutosten jälkeen omana ohjeena?
Jos muutos on pieni ja ohje edelleen tunnistettavissa, tulisi mielestäni ohjeeseen liittää maininta mista alkuperäinen ohje on. (eli jos vaikka lisää hieman enemmän vaniljasokeria ja kaakaojauheen määrää)
Jos ohje muuttuu niin oleellisesti että ohjeen lopputulos on ihan erillainen, voi mielestäni ohjeesta jo sanoa että se on eri.
Tääkin on tietysti vain mun mielipide, tuota rajaa on ehkä aika vaikea vetää.
esimerkkinä jos otetaan nää kyseiset muffinssini.
Jos ohjeeseen lisää sokerin määrää
reilusti, jättää pois nougaan ja vaihtaa sen vaikka vaahtokarkkeihin, perustaikinasta jättää pois kaakaojauheen ja osan rasvasta ja lisää vaikka lisäksi maitorahkaa ja nesteenä käyttää vaniljakastiketta, suklaakuorrutteen tilalla käyttää tomusokeriseosta, on lopputulos jo ihan erillainen, silloin ohje on jo mielestäni eri.
Sanokaa te muut missä teidän mielestä kulkee raja? =)
Olen itsekin katsellut sitä muffiniohjetta, että näyttävät tosi hyviltä, haluan joku kerta kokeilla.Täytyy vain ostaa muffinivuoka.
Mutta onneksi olkoon hyvästä reseptistä, jos se noin hyvin on kisassa pärjännyt :)
Tosin tässä tapauksessa taitaa selkeästi olla kyseessä reseptin varastus, mitä olen muiden kirjoittajien salapoliistyön tuloksia lukenut. Tosi harmillinen tapaus.
En kuitenkaan jaksa uskoa, ettei tämä jää vikaksi kerraksi mitä nähdään.
Jotkut vaan sattumalta on häikäilemättömiä ja tuskin tämäkään 'varas' miettii sen kummemmin tekosiaan tai kokee tunnontuskia asiasta.
Ohjeita saa kopsailla ja käyttää ihan vapaasti, mutta kilpailuun jossa haetaan omia ohjeita, ei mielestäni kuulu toisten sivuilta suoraan kopsatut ohjeet! =(
Kyseisen henkilön äidillä on kuulemma ollut oma ruokablogi jo vuosia, josta löytyy tämä ohje, jota ovat kokkaaileet jo pitkään ja sen takia pitävät tätä omana ohjeenaan.
Olisi erittäin mielenkiintoista nähdä se blogi.
Ihan vilpittömässä mielessä, koska he ovat hänen sanojensa mukaan innokkaita kokkaajia, voisi sieltäkin blogista löytyä vaikka mitä heidän perheen kokkausaarteita. =)
Ihmettelen miten piikusieluisia olette. Kyllä itse ainakin olen törmännyt samanlaisiin ja samoihinkin resepteihin monessa paikassa. Eihän noita ruokia ja leivonnaisia kuitenkaan niin kamalan monia tapoja ole valmistaa. menehän nyt hieman itsesi.....SO SO!!!!!
Vaikka moraalittomuutta en puolustakaan, mutta onko tässä nyt ihan oikeasti plagioinnista kysymys??
Mielestäni tässä ei ole pikkusieluisuudesta kysymys vaan moraalista ja ihmisten hyväntahtoisuuden loukkaamisesta. Julkisesti ja näin jopa valtion/maailman laajuisesti idean varastaminen on moraalisesti mielestäni hyvin väärin.
Ymmärrän ja osaan kuvitella Marie sinun pettymyksen tunnettasi tätä ihmistä kohtaan.
Jos toinen kopioi sanasta sanaan reseptin, eikö se susta oo kopiointia??
Marie;pahoitteluni minultakin, todella törkeesti tehty siltä akalta! NIH!
täyttypä käydä kyseisillä sivuilla kattelemassa.
Varsinkaan kun ei ollut kyse "lempiresepti"-kilpailusta =)
Toivottavasti ei vaikuta blogin kirjoitteluun, ohjeet on niin hyviä!
Tällainen tummennetulla kirjoitettu ilmoitus oli ilmestynyt tuonne Ruokalan sivuille.. Ehkä oikeudenmukaisuutta kuitenkin on olemassa...:)
Onnea sinulle Marie hyvän reseptin kehittämisestä.Ehkä täytyisi kokeilla =)
Olet luonnut niin hienon blogin että varmasti tuollaisia ikäviä vastoinkäymisiä mahtuu matkaan,mutta älä anna sen lannistaa.
Valma: OHjeita on paljon ja niitä saa vapaasti kopioida ja käyttää, mutta, jos kopioi suoraan toisen ohjeen jostain sivulta ja osallistuu sillä julkiseen maanlaajuiseen kilpailuun ja mainostaa ohjetta omakseen on mielestäni se jo röyhkeää kopioimista! Kyseinen henkilö on tehnyt tätä samaa monia kertoja ja aikoo jatkaa. Mitä järkeä on lukijoiden reseptikilpailuissa jos sinne voi lähetellä jossain pirkan sivuilla olleita ohjeita???
Pieni ja aika mitätön asiahan tämä on,mutta
silti pahoitin mieleni, ja siihen mulla on mielestäni oikeus. :)
Sara: OHjeillani saa lähteä kilpailemaan jos jonkun mielestä se voisi olla hyvä siihen, mutta asiallista olisi kyllä silloin mainita ohjeen alkuperä. :)
Jatkan ilman muuta blogin ylläpitämistä ja uusien ideoiden ja ohjeiden kehittelyjä, olkoonkin että samantapaisia ohjeita on maailmassa varmasti paljon ja tulee aina olemaan. =)
Onneksi siellä nyt on sentään maininta, että resepti on kopiotu täältä.. Oikeus voittakoon!! :)
Onneksi Ruokalan sivuilla on nyt maininta, että ohje on sinun. :)
Ja olisi nyt laittanut sen äitinsä blogin osoitteen mukaan!
Harmillista tosiaan, että näin ilkeitä ihmisiä löytyy! Joillakin näyttää olevan vaan palkinnot mielessä... Vaikeaahan tällaista on kontrolloida tai estää, sääli että kaikilla ei omatunto kolkuta.
Ihme selittäjä se "kopijoija", olisi nyt edes laittanut osoitteen blogiin jos kerta ei ole mitään väärää omasta mielestään tehnyt. Naurettavaa ja lapsellista, varsinkin kun ei myönnä että on tehnyt väärin ja aikoo toimintaa jatkaa. Mielestäni niin marie, kuin kukaan muukaan, ei ole mikään pikkusielu, vaan se on moraalisesti oikein mainita, jos resepti ei ole oma. Kyllä minuakin harmittaisi marien asemassa.
Mulla olis tämmöinen asia,joka on nyt askarruttanut mieltäni luettuani nämä jutut.
Eli, missä kohtaa jonkun kehittelemä resepti muuttuu yleiseksi käytännöksi?(En puhu nyt siitä, että osallistuu kilpailuun toisen reseptillä). Itse olen aika surkea ruuan laittaja, enkä leipojanakaan mikään häävi(koristelu on se mun paras taito), en osaa kehitellä kyllä minkään valtakunnan kunnollisia reseptejä.
Esimerkkinä kakun täytteet; minä en enää pysy perässä kenen kehittelemää on mustikkamousse, valkosuklaamousse, vadelmamousse yms ja vaikkapa nyt paljon käytetty appelsiinituorejuustomousse. Suurin osa on varmaankin Hellapoliisin, mutta varmaa en muista. Kun miä laitan sitten jonkun kakun kuvan sivuilleni ja kirjoitan siihen, että sisälle tuli mustikkamoussea, olisi erittäin kohteliasta mainita joka kerta mistä se on kotoisin, mutta kun en muista :(
Pitäisikö siihen aina laittaa maininta, että tää ei ole mun kehittelemää?
Eli onko esim kyseinen mustikkamousse jo "yleistä kakuntäytettä" vai jonkun omaisuutta.
Miä oon vielä niin tuore bloggaaja, että oon ihan noviisi näissä asioissa.
Toivottavasti ymmärsitte , mitä ajoin takaa...
T:Pauliina Pienestä Kakkupuodista
Eli kuten mainitsit noi yleiset kääytännöt ; taitaapi kuukua siihen luokkaan. eiköhän kaikki ole jo keksitty, näitä makuaineita jne vaan tulee lisää.
Pauliinalle sanoisin että ei niissä voikaan pysyä perässä :)
Esim. tuo mustikka on niin perusaine, että ihme jos joku ei olisi keksinyt siihen lisätä muita aineita, me teimme jo kouluaikana hyydytettäviä mustikka-, vadelma- ja muita marjatäytteitä.
Sitten kun meillä oli konditoria-alan tuotekehitys-jakso, meidän piti kehitellä uusia reseptejä yhdistelemällä eri aineita...voi vaan kuvitella miten paljon uusia reseptejä syntyi muutaman viikon aikana luokalliselta oppilaita! (+ edelliset luokat ja koko Suomen koulut + kaikki muut)
Ja aivan varmasti joka päivä ainakin 2 ihmistä saattaa keksiä tässä maailmassa saman jutun, kuka sen todistaa mikä on kenenkin keksimä?
(Nyt en siis puhu ollenkaan tuosta Marien kopsatusta reseptistä joka oli ihan selvästi kopsattu sanasta sanaan))
Ainiin, sen verran olen utelias, että mistä sivulta tuo kopsaajan selittely löytyy?
Yhteinen kiitos kaikille, jotka vaivautuvat ohjeitaan meidän muidenkin iloksi laittamaan!
Mulla on jonkun blogista tulostettu ohje, mutta ei mitään hajua, kenen... Tulostin sen aikaa ennen tätä bloggailun aloittamista. Toivottavasti kukaan ei ole pahoittanut mieltään.
Minua alkaa jo hieman säälittämään se kyseinen henkilö, en haluaisi kuitenkaan levitellä hänen perheen tietoja ympäriinsä. Uskon että hän on saanut jo ansaitseman rangaistuksensa,ja ehkäpä oppii siitä (tai sitten olen hölmö ja hyväuskoinen :) ja sama homma jatkuu...
Ainakin täällä blogimaailmassa ohjeiden lainailu on toiminut aika hyvin eikä tahallisia kopsaamisia ole mielestäni juurikaan ollut.
Jatketaan me bloggailua ja kokkailuja omien ja muidenkin ohjeiden parissa, hyvässä hengessä! =)
Kastiketta ei voi tehdä kuin tietyillä tavoilla, muuten se ei ole sitä. Täytekakkupohjia ei voi tehdä kuin tietyillä tavoilla, muuten tulee pullaa, pitkoo mitälie..kuka ne on keksinyt? Eiköhän tuo sinunkin perusreseptisi ole joku "kopio", taatusti joku on tehnyt noin muffineita jossain! Miten sinä olisit muuten edes ikinä tiennyt moisten olemassaolosta, ellei joku olisi jossain kehitellyt perusohjetta ja koko ideaa ylipäätään! Sinähän se olet vaihtanut vain pari juttua..
Tämä nyt oli osoitettu Marielle, vaan kaikille se oli tarkoitettu. Keksikää oikeasti jotain omaperäistä ja ainutlaatuista ennen kuin alatte puhumaan suureen ääneen plagioinnista.
Tässä ei ole kyse muffineista tai juuri tästä ohjeesta, tai pelkästä ohjeen kopioimisesta sinänsä, vaan MORAALISTA jota kyseinen henkilö ei tunnu omaavan!
Jos sinä leivot omasta päästäsi keksityllä ohjeella kakun, toinen henkilö tulee ja ottaa kakun sinulta ja alkaa mainostaa että kakku on hänen tekemänsä ja menee sillä vielä maanlaajuiseen kilpailuun, pahastuisitko, vai ojentaisitko kakun hymyssä suin hänelle?
Niin kauan reseptejä saa kokeilla ja lainailla, mutta jos ne omitaan omiksi ja tehdään niillä rahaa/palkintoja niin homma menee vääräksi.
Korublogien puolella ollaan väännetty kättä asiasta kuka kopioi ja ketä, linkkasiko oikeen vai ei, niin että korvista jo tursuaa. Minusta siellä on hyväksi havaittu, että viitataan tekniikan idean antajaan, vaikka nyt korukivet on muutettu helmiksi.
Onneksi ne Ruokalassa reagoivat asiaan jollakin tavoin edes. Toivottavasti reseptin lähettänyt on saanut kulla kunniansa kunniamaininna sijaan. ;) Hänen äitinsä herkkublogi olisi kyllä varmasti melkoinen aarreaitta.
Jos kyseinen henkilö kuitenkin on osannut kirjoittaa Marien laatiman resepti täysin marien käyttämin sanoin,käymättä hänen sivuillaan on kyseessä jo yliluonnollisista kyvyistä, joten pyytäisinkin ko. henkilöä lähettämään esim.lauantai-illan lottonumerot minulle vaikkapa sähköpostilla! tekstiviestikin käy tiukanpaikan tullen =)
Just..
Meitä on joka junaan, näköjään.
Varmasti ottaa pannuun, kun noin röyhkeästi kopioidaan.
Ja ne keittokirjojen ja varsinkin lehtien ohjeet...mistä luulet toimittajien saaneen ne? Ei ne itse ole niitä loppupeleissä keksineet, vaan kulkevat silmät ja korvat auki, ottavat hyvän ohjeen sieltä, toisen täältä ja laittavat lehteen.
Ja resepteillä ei muuten ole tekijänoikeuksia...
Jos resepti on sanasta sanaan samanlainen, on mielestäni 99,9999% kyseessä kopiointi. Mikä sinänsä ei ole kiellettyä jos käyttää omiin tarkoituksiin, mutta jos osallistuu kilpailuun ja väittää kopiota omakseen niin siinä on vissi ero.
Ihmiset jotka leipovat ja ovat vuosia leiponeet tietävät kaikki varmaan että ei niitä mahiksia tosiaan niin älyttömästi oo tehä asioita erilailla. Mutta varmaan kohetliasta ois mainita jos on jostain ideaa saanu johonki leivonnaiseen muualta, vaikka lopputulos aina onki omaa käsialaa.
Olen myyty sivuihisi. Voisit vielä pistää meille muille vinkkejä ajan ja rahan käytön hallintaan!!
Mutta onneksi olivat lisänneet oikaisun sinne, ja sen lisäksi vielä jättäneet tämän kopioijan nimen sinne. Se jos mikä on hänelle todella, todella noloa!!! Toivottavasti on siis kilpaillut ihan oikealla nimellään (luulisi, jos kerta on samalla nimellä kahminut jo niin paljon palkintoja).
Toivottavasti jaksat silti edelleen jakaa ihanat reseptisi kanssamme, sekä ennen kaikkea aivan mielettömän mahtavat kuvasi!!! (Joita edelleen niin ihannoin.)
Ilman sarvia ja hampaita...Eikö tämä "kopiointimielipahanarina" ole mennyt jo vähän liian pitkälle? Ihan totta!
Aurinkoista kevättä kaikille!!!:)
Ja Marielle, ihan aiheesta nostit aiheen esille! Moraalia ihmiset, moraalia!
Miksi sonja ei voi sitä myöntää vaan pitää puhua p...aa?!?
Ihan turha kertoa tarinaa vanhoista resepteistä!
Mua kyllä säälittää oikeasti tämä sonja...yritä unohtaa koko juttu äläkä enää kopsaile muiden reseptejä suoraan.
Hyvää tässä on myös se, että olemme saaneet aikaiseksi keskustelun asiasta joka selvästi kuohuttaa ihmisten mieltä.
Voiko lukijoiden reseptikilpailuun osallistua esim ohjeella joka on kopsattu vaikkapa Pirkan tai Finnfoodin sivuilta? Silloinhan koko kilpailun alkuperäinen tarkoitus, eli löytää uusia hyviä ohjeita, menettää merkityksensä! Lisäksi on epäreilua jos monet lukijat kehittelevät kotona ohjeita ja lähettelevät niitä kilpailuun ja kilpailun voittaakin ohje joka on kopsattu jostain sivulta jossa se on moneen kertaan jo todettu loistavaksi!
Tämä toinen tapaus josta mainitsin, jossa joku on kopioinut ohjeen ja kuvani (jonka olen siis itse ottanut) eräälle laajalle reseptisivulle ja missään ei ole mainintaa että kuva on minun ja sivuiltani, on jo mielestäni väärin. Mulla on siitä oikeus nostaa meteli!
Nimimerkkini voisi olla " kokemusta on" :((
Anonyymi joka kommentoit siitä että asia paisui näin suureksi vain koska ison lukijakunna pitäjä otti asian esille: Uskon että vaikka kyseessä olisi ollut joku toinen bloginpitäjä, olisi asia kuohuttanut ihan yhtä paljon lukijoiden mieltä!!! Asiaan vaikuttaa tietysti se kuinka suuri lukijakunta blogissa on, enemmän lukijoita enemmän meteliä! En tarkoita tällä että sivuni olisi paremmat kuin jollain toisella. Netti on pullollan mitä hienompia blogeja! =)
Heidän sanojen mukaan kilpailuihin on tarkoitus etsiä uusia ohjeita, ei ohjeita jotka on kopsattu jostain muualta!
Toivoisin että koska minäkin olen täällä omalla nimelläni, voisi muutkin blogien pitäjät kommentoida omalla nimellään. ON helppoa syytellä salanimen takaa kun tulisijalla oleva ei tiedä kuka syyttelee. =)
Minä en ainakaan ole kopsannut mitään vaan ihan itse kehittelen uusia reseptejä jatkuvasti =)
Laitoin ohjeeseen sellaisia aineksia mistä kuvittelin saavani Snickerssin makuisia muffareita. :) Eli vähän tota ja vähän tota. Sen takia omassa ohjeessani on noi ainemäärät 2-3 riviä ja pari patukkaa... S tai joku muu on myöhemin muuttanut ne grammoiksi. Se koko reseptin työohjeosuus on sanantarkasti mun sanat.
JOku ehdotti muuten joskus että niihin voisi lisätä vielä sitä kinuskikastiketta, joka oli aivan loistava idea! Sitä en olekkaan muistanut kokeilla. Maku varmasti vain paranee. :O)
Parhaat ohjeet syntyy usein niin että ajattelee jotain tiettyä suosikkiherkkuaan, kuten tätä tehdessä ajattelin snickerssejä, joita en voi vastustaa. ;P
Ihan sinckersin makuisia niistä ei tullut, mutta hyviä silti. Myöhemmin tein samalla periaatteella muuten täytekakun joka maistui aivan snickerssiltä, siihen laitoin lisäksi sitä kinuksikastiketta! =)
Mutta eikö olisi aika siirtyä eteen päin. Tarkoitan, että tämän asian mittasuhteet ovat nyt aikalailla paisuneet, kun moni on työntänyt lusikkansa soppaaan (mikä on sinällään hyvä asia tietenkin). Mutta en usko, että Mariestakaan on mukavaa, että hänen sivuillaan käydään "sotaa" ja kinaa aiheesta. Arvontasivut.comissa voisi kuulijakunta olla vieläkin laajempaa ja heille arvontiin osallistuville fanaatikoille hyvä näpäytys tämä keskustelu. Muistuttaisi heitä kilpailujen reilun pelin hengestä.
Saataisin taas nähdä Marien luomia herkkuja, kun blogin päivitykset olleet jäässä tämän ketjun aloituksen jälkeen....
Mutta oliskos kuitenkin aika jo lopettaa ja jollain tavalla lukita tämä viestiketju, ja siirtyä aiheessa eteenpäin? Uusia herkkuja kuvineen kaipaillaan ;)
Tsemppiä vielä kerran Marie!
Ei oo itelleni koskaan tullut mieleen kopsata muulta jotain ihanaa reseptiä saa vaan olla tyytyväinen että joku jaksaa jakaa ihania reseptejä muillekkin. :)
Mutta voileipäkakut kiinnostaa kovasti, eli otanpa jälleen yhteyttä, kun on sen aika..
Itsellä, kun on tuo 'peukalo keskellä kämmentä', kun pitäisi jotain hienoa ja yksilöllistä saada aikaan :)
Iloista kevättä :)
Sivuillani on kyllä muutama pirkan ohje, mutta olen kyllä maininnut jos ne on sieltä, en kehtaisi kopioida sieltä suoraan ohjetta, eikä ole tarvetta, sillä ruoalaitto onnistuu multa ilman toisten ohjeitakin. ;)